sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen viikko Ranskassa

Lentolippu
Lähdimme Ranskaan seitsemän muun oppilaan ja kahden opettajan kanssa näkemään Ranskalaista gastronomiaa.

Tiistai
Saavuimme lentokentälle jo vähän yli seitsemän, jossa sitten hommattiin lentoliput ja siirryimme viemään matkatavaramme siirrettäviksi. Lopulta pääsimme turvatarkastuksesta läpi ilman mitään ylimääräisiä ruumiintarkastuksia. Ennen lentoa kävimme kaverini Helmin ja opettajamme Arjan kanssa syömässä aamupalapatongin, jonka jälkeen siirryimme jo lentokoneeseen. Kone lähti ajoissa lentoon ja matka sujui rattoisasti. Lento kesti vain vajaat 2h40min ja saavuimme Pariisin lentokentälle turvallisesti.


Saimme laukkumme erittäin nopeasti ja pian olikin jo aika siirtyä bussin kyytiin joka vei meidät Paris Operan luo jossa vietimme iltapäivää ja kävimme syömässä ravintola Hippopotamuksessa, jossa itse tilasin entrecoten ja jälkiruoaksi tuulihattuja ja jäätelöä. Ruoka oli todella hyvää, vaikkakin palvelu melko hidasta, joka saattoi johtua kielitaidottomuudestamme (olemme huomanneet kuinka huonosti ranskalaiset puhuvat englantia).

Lopulta pääsimme istumaan junaan ja lähdimme kohti Val De Reuilia jossa vietimme ensimmäiset neljä päivää. Matka kesti noin 1½h, joka oli kyllä melko tuskallista kuumuuden takia.

Saavuttuamme Val De Reuilin juna-asemalle, joka sai Louhelan asemankin näyttämään Elielinaukiolta (Ranskassa on todella paljon peltoa ja kasvistoa), tapasimme yhteyshenkilömme, joka vei meidät bussipysäkille jolla menimme lähelle CFAIE Val De Reuilia, sisäoppilaitosta jossa olimme ensimmäiset päivät. Koulu oli melkoinen kulttuurishokki, sillä siellä oli tarkoin määritelty milloin huoneistot ja portit ovat auki ja esimerkiksi 21.30 pitää olla jo omissa huoneissa. Onneksemme pääsimme kuitenkin koulun alueelta pois ja tutkailemaan Val De Reuilin ympäristöä. Kaupunki oli hyvin pieni ja ehkä suurin asia siellä oli iso kauppa. Ranskan hinnat ovat melko lailla Suomen tasoa, paitsi juomat. Juotavaa saa Ranskassa uskomattoman halvalla, esimerkiksi 6-pack Coca Cola tölkkejä maksaa alle 3€ ja 1,5 litran vesipullot maksavat alle 20 senttiä kappale. Ranskassa huomaa että mitä isomman pakkauksen ostaa sitä halvemmalla kappalehinnalla ne ovat.

Keskiviikko ja torstai
Seuraavat kaksi päivää olimme seuraamassa oppituntia (kokit ja tarjoilijat ravintolan puolella ja leipurit konditoriapuolella). Aamupala oli koululla 8.30, joka oli kroisantti, leipä, mehu ja jugurtti. Tunnit alkoivat 9.30 joissa olimme ruokatunnille saakka, joka alkoi n. 11.20.
Tunnit päättyvät lopulta vähän ennen viittä, jolloin osa lähtee koulubusseilla omiin koteihinsa ja loput asuvat asuntolassa jonka ovet aukeavat viideltä. Illallinen syötiin seitsemän maissa ja takaisin asuntolaan pääsi kahdeksalta, jolloin täytyi alkaa ja hoitamaan iltapuuhat.

Vaikka suurin osa ranskalaisista ei puhu muuta kuin ranskaa, yrittivät he kuitenkin kommunikoida muuten, sillä kahdeksan ihmistä, jotka ovat melko tummiin ranskalaisiin verrattuna kuin kalkkilaivan kapteenit, pistivät melkoisesti silmään. Suurin osa oppilaista olivat mukavia, mutta kielimuuri on tähän mennessä osoittautunut melkoiseksi haasteeksi.

Perjantai-Sunnuntai
Perjantaina oli sitten viimeinen päivä CFAIE Val De Reuilissa. Kävimme puolilta päivin syömässä kolmen lajin lounaan koulun ravintolassa ja loppupäivä olikin viimeisen viikon "Suomi-päivän" suunnittelua ja pakkaamista. Lopulta lähdimme koululta koulubussilla Evereuxiin, jossa asumme viimeiset kolme viikkoa.



2 kommenttia:

  1. kiitos perusteellisesta matkakuvauksesta.
    Hauskaa Vappua
    T:Arja

    VastaaPoista
  2. Päivitys voisi olla hieman tiheämpää, olisi mukava saada nähdä mitä sinäkin, ei sillä että olisin utelias ;), mutta kuitenkin.

    Jarmo

    VastaaPoista